Juha Lehtonen

Jyväskylässä sijaitsevan ravintola Harmoonin keittiömestari Juha Lehtonen kertoo, että lähiruokatuottajien laadukkaista ja puhtaista raaka-aineista on helppo valmistaa sesongin mukaan rehellistä ruokaa luomua unohtamatta. Oma intohimo ruoan valmistamiseen välittyy harkitun ja tarkan työjäljen kautta.

Miten kovaa kuntoa kokkaaminen vaatii ja miten pidät sitä yllä?

Kokkaaminen vaatii hyvää sekä fyysistä että henkistä kuntoa. Urheilusta saa vastapainoa rankalle ammatille ja siksi vapaa aikana tulee liikuttua paljon. Liikunnallisten harrastuksien parissa työkiireet ja stressi väistyvät ja ajatukset nollaantuvat. Se on suorastaan välttämätöntä, jotta jaksaa arjessa. Lisäksi kroppaa täytyy välillä käydä huollattamassa myös hierojan penkillä. Sitten kisakunto riittää vähän pidemmillekin päiville.

Minkä makuista Aito Cheddaria on seuraavaksi suunnitteilla ja mihin annokseen haluaisit sitä käyttää?

Pihlajansilmu-cheddar on ollut meille jo tovin kypsymässä. Odotan sitä erää innolla. Aiemmat kokeilut olivat pandan lakucheddar ja kuusenkerkkä cheddar. Jälkimmäistä saa meiltä itse asiassa edelleen. Toivottavasti tästä pihlajansilmu-cheddarista tulee yhtä hyvä. Seuraavaankin makuun minulla on jo idea, täytyy vähän keskustella ja tuumailla sitä vielä Markun kanssa. Nämä Jukolan tuotteet ovat ensiluokkaisia, että juusto menee monesti ihan sellaisenaan.

Jukolan heimon jäsen

Anikó Lehtinen

Jukolan heimon jäsen

TIM LÖYTÄINEN

Jukolan heimon jäsen

Mikael Johnsson

Jukolan heimon jäsen

ERIC KLEINBERG

Jukolan heimon jäsen

KRISTINA VÄNNI

Jukolan heimon jäsen

KARRI HOKKANEN

Jukolan heimon jäsen

JUHA LEHTONEN

Jukolan heimon jäsen

Heikki Remes

Oletko jo löytänyt juustojen monet mahdollisuudet?

Meillä Jukolan Heimoon kuuluville juusto symboloi nautintoa, irrottautumista arjen pyörteestä ja uusien makunautintojen etsimistä. Jos tunnet vetoa juustohin ja erityisesti Aitoihin Cheddareihin, hae mukaan Jukolan Heimoon. Kuulet pian lisää mitä kaikkea tämä pitää sisällään. Herkutellaan yhdessä.