Olemme mukana rakentamassa Yrityskylää

Yrityskylä Keski-Suomi aukeaa Jyväskylään – MTK ja Jukolan Juusto mukaan toimintaan

Pian Yrityskylä Keski-Suomessa tuotetaan maitoa ja valmistetaan herkullista juustoa. Kuudesluokkalaiset pääsevät tutustumaan maitotilayrittäjän arkeen ja juuston valmistukseen, kun MTK ja Jukolan Juusto aloittavat toimintansa Yrityskylässä.

Toimitusjohtaja, juustomestari Markku Liias on innolla mukana Yrityskylä Keski-Suomessa yhdessä yhteistyökumppanin, MTK:n kanssa.

– Paikallisena toimijana on hienoa päästä kertomaan tarinaamme tulevaisuuden tekijöille sekä esitellä lapsille ja nuorille maidon matka maitotilalta aina juustonystävien pöytään saakka.

Liias pitää tärkeänä perinteiden ja käsityön kunnioitusta sekä avoimuutta ja intohimoa tekemistä kohtaan.

– Toivottavasti pystymme omalta osaltamme luomaan lapsille aitoja ja innostavia elämyksiä kotimaisen ruuan ja perinteisen juustonvalmistuksen saloihin. Eipä sitä tiedä, vaikka joukossa olisi tulevaisuuden juustomestarikin, Liias pohtii.

Vs. toiminnanjohtaja Elina Nummelan mukaan MTK:n kokemukset muissa Yrityskylissä ovat olleet hyviä ja siksi on mahtavaa päästä esittelemään maatalousyrittäjän ammattia konkreettisin keinoin myös Jyväskylässä.

– Meillä Keski-Suomessa maatalouden yritystoiminta on hyvin monipuolista, josta Jukolan Juusto on oiva esimerkki, sanoo Nummela.
Yrityskylässä iloitaan alkavasta yhteistyöstä ja uuden Yrityskylä Keski-Suomen avautumisesta.

–Yrityskylän tavoitteena on kertoa mahdollisimman monipuolisesti yhteiskunnan toiminnasta ja alavaihtoehdoista nuorille. MTK ja Jukolan Juusto tarjoavat ajankohtaista tietoa maatalousyrittäjyydestä, jonka pedagogiset asiantuntijamme muokkaavat kuudesluokkalaisille mielekkääksi ja innostavaksi kokonaisuudeksi, kertoo Yrityskylän kumppanuuspäällikkö Tiina Solas.

Yrityskylä Keski-Suomi avataan Jyväskylään ensi syksynä.