Ensipuraisuni juustomaailmaan tapahtui 1984 harjoittelijana Äänekosken juustomeijerissä. Tutuiksi tulivat suomalaisten suosikit edam, emmental ja sinihomejuusto. Juustot veivät saman tien miehen mennessään ja Hämeenlinnan maitotalousopistossa opiskeluni suuntautuivatkin pääasiassa juustoihin. Minusta tuli juustomestari vuonna 1988, ja aloitin työt oltermannien parissa Isossakyrössä.

Näiden 33 vuoden aikana olen päässyt perehtymään lähes kaikkien juustotyyppien valmistukseen. Aidolla tavalla valmistettujen cheddareiden maailmaan pääsin tutustumaan vuosia sitten Kanadassa Brittiläisessä Kolumbiassa, jossa artesaanijuustoloissa valmistettiin aivan huikeita cheddareita. Silloin en vielä tiennyt, mitä tuleva toisi tullessaan.

Olen kotoisin Joutsan Leivonmäeltä, jossa on pyöritetty maitotilaa jo kolmen sukupolven ajan. Tilan isännän, veljeni Pertti Liiaksen kanssa pohdimme, voisiko oman tilan maidolle saada jostain lisäarvoa. Valtatie nelosen varrella oli tyhjillään yritystalo, joka antoi ajatukselle lisäkipinää. Kanadan visiitin jälkeen oli selvää, että tuotteemme tulisi olemaan cheddar. Koska aitoa cheddaria ei kukaan Suomessa valmistanut, me teimme sen. Cheddar on tunnetuimpia ja eniten syötyjä juustoja maailmassa, mutta Suomessa suosio on vasta alkumetreillä.

Aamulypsyn cheddarin valmistus aloitettiin vuonna 2014. Asetin tavoitteeksi olla Suomen paras ja merkittävin cheddarin valmistaja. Tuo tavoite toteutui kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Aito Cheddarimme sai Suomen parhaan cheddarin tittelin. Olemme nykyään suurin perinteisen cheddarin valmistaja maassamme.

Olen onnellinen, että olen löytänyt juustonvalmistukseemme parhaat työntekijät sekä toimintaamme mukaan loistavan joukon ihmisiä, jotka inspiroivat ja vievät meitä eteenpäin. Intohimoni juustoihin ja parhaisiin cheddareihin on ehtymätön. Se on minulle työ, huvi ja harrastus, mutta aina kuitenkin pieniä rakoja löytyy muuhunkin elämään.

Markku Liias, juustomestari

Aito Cheddar. Aito lahja.

Mikä ihmeen aamumaito?

Ainut oikea valmistustapa

Parhaasta maidosta valmistuu parasta juustoa

Uusi makupari meni Saksassa kuin kuumille kiville

Mitä Juustomestari tekee Isossakyrössä?

Miltä maistuu Suomen ainoa Aito Cheddar?

Osa 8/8 – Leivonmäeltä